keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Mis teki väärin, kun taivas putos niskaan

Opiskeluni lukiossa jatkuvat vielä ensi syksynä. Hyvästit valkolakille tänä keväänä. Vähän kyllä ehkä harmittaa, mutta oma moka. Tai ei moka, päätös. Ei mua tähän pakotettu. Itsehän tätä ehdotin. Syynä tämä loputon jaksamattomuus. Sain sen anteeksi, vaikka en pyytänyt.

Onko tämä katasrofi? Ei. En ajattele sitä edes. Paitsi silloin kun kaverit vieressä laskevat tunteja lukion loppumiseen. Silloin sen muistaa; ai niin minähän jään tänne vielä. Mutta suon sen heille, ilon nimittäin. Ovathan ne sen ansainneet. Toisin kuin minä. Olisi ollut väärin valmistua tänä keväänä muiden kanssa. Enhän olisi sitä ansainnut. On väärin saada näinkin paljon anteeksi.

Se tunne kun tajuaa, että joku ymmärtää. Ei kysele sen enempää syitä, mutta silti ymmärtää. Jos ei vain jaksa. Luuletko että jaksat vielä tämän ja ensi viikon? Jaksan minä. Kun annoit minulle luvan olla jaksamatta, niin kyllä minä sitten jaksan. Muuten en jaksaisi. Sitten kartoitetaan kaikki tekemättömät jutut.  Hoida nämä niin pian kuin voit. Lupaan hoitaa. Kiitos, sanon. Ja se tulee suoraan sydämestä.

Kultapieni.

Aamuja, herätyksiä. Kello juoksee ja unet vetää mukanaan. Koko ajan vaan toivoo, että olisi jo ilta. Saisi nukkua vaan. Kaivautua peittojen turvalliseen suojaan. Niin, ettei kukaan löytäisi enää. Toivo tulee auringon mukana. Mutta kun aurinko laskee, kaikki häviää. On pelkkää mustaa ja harmaata. Minäkin katoan, hitaasti.
Taivas oli eilen lähempänä kuin koskaan ennen. Katsoin sitä ja mietin millaista olisi. Olla olematta.

Ehkä mä selviän sittenkin,

Josbe


1 kommentti:

  1. rakas ♥ jos siltä tuntuu, niin pitää lykätä valmistumista. omaa elämää ei saa tarkotuksella tuhota, vaikka se valmiiks olis paskaa. jokaanen valmistuu sillon kun sen aika on :>

    VastaaPoista