tiistai 7. helmikuuta 2012

Mä tiedän, että tän pitäisi olla kaunista ja mun pitäisi olla onnellinen, mutta mulla on vaan kylmä


Kaikki vie nykyään niin paljon voimaa vai enkö minä vaan enää kestä? Onko sietokykyni rajat viimeinkin tulleet vastaan? Ehkä. Ehkä ei. Ja kaiken tämän keskellä pitää pysytellä hengissä. Pitää syödä ja nukkua.
Pitää lukea kirjotuksiin. Pitää nähdä kavereita. Pitää hoitaa asioita. Pitää tehdä päätöksiä. Pitää siivota.
Mun on pakko tehdä kaikkea tätä, olla kaikkea tätä. Että olisin normaali. Vaikka mä en ole lähelläkään sitä.

Mä olen surullinen, mua väsyttää. Uni ei virkistä. Jokainen päivä on taistelua, kaikki uuvuttaa. Mä en jaksaisi tehdä mitään, en olla mitään, missään. Haluaisin vaan olla ihan hiljaa paikallani. Sääliä itseni hengiltä. En saa mitään aikaiseksi, kaikki jää roikkumaan. Tyhjiä sanoja, tyhjiä lupauksia. Lupaan, mutta en pidä niitä.

Nyt on lukuloma, pitäisi lukea. Mutta mitä minä teen? Makaan sängyllä ja silittelen koiran korvia. Ja ajattelen. Ajattelen niin, että päähän sattuu. Ajattelen sinua, minua. Sitä mitä ei koskaan tule, sitä mitä oli hetken. En jaksaisi ajatella enää koskaan yhtään mitään. Se vie voimia, se on turhaa. Kaikki on turhaa.

Ei ole sairautta, tartuntaa, oireita tai lääkitystä, on vaan minä ja pimeys minussa.

Tämä päivä on todella huono. En kestä itseäni. En jaksa olla tässä ruumiissa. Haluan pois.

Vaikka mä juoksen vesien syvyyksiin ja taivaan sydämeen, mä olen silti aina minä. Siksi ainoa, mitä pelkään, olen minä.

1 kommentti:

  1. Kiitos kommentistasi ja voimia sinulle <3
    Ps. tuo edellinen postauksesi, sunnuntailta on ihana, minä tiedän miltä nuo kaikki tuntuvat..

    VastaaPoista