maanantai 26. maaliskuuta 2012

Vaikka sua rakastaisin enemmän, nauraisin pois kaiken ikävän, sä silti multa katoat



Sulle kannan kaiken
vaikket mitään pyydä
liukumäen rappusista teen

Pelkään. Huoli ystävistä kalvaa sisintä niin, etten saa hengitetyksi. Alahuuli vapisee, silmät täyttyy kyynelistä. En halua menettää enää ketään. Tahtoisin auttaa, mutta miten? Piilotan tavaroita. Ostan suklaata. Tulen luokse pyytämättä. Pysyn vierellä. Entä jos sekään ei ole tarpeeksi? Ehkä mikään mitä teen ei ole tarpeeksi.

Avuton olo. Kyyneleet juoksee silmistä. Älkää antako näitä huolia mulle, mä en jaksa. Tahtoisin jaksaa, ottaisin kaiken ja kantaisin jos vain mitenkään voisin. Ja jaksaisin. Suojelisin pahalta. Olenko itsekäs kun toivon, etten joutuisi hautaamaan enää yhtään ystävää?

Jääkää mun luo.

pus,
Josbe

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Tyttö sinä olet meritähti


-Kirjoita itsestäsi kahdeksan asiaa, joista pidät.
 Ulkonäkö/luonne/taito/mikä vain.
Nyt on lupa kehua itseäsi!
- Laita haaste eteenpäin ainakin yhdelle bloggaajalle.

1. Mun pukeutumistyyli
2. Hyvä mielikuvitus
3. Silmien väri
4. Kirjoitustaito
5. Oon kiva
6. Empatiakyky
7. Pituus
8. Oon henkisesti vahva

Haastan: Hannan <3 muutkin saa tehdä jos tahtoo!

suukkoja,

Josbe 

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Mä päästän sut pois, vaikka sattuu


Kun syksy tulee
sinä lähdet
ja tiedän ettet tule
kaipaamaan mitään täältä

mutta minä
tulen kaipaamaan sinua
ehkä enemmän kuin
ketään muuta elämässäni

jokainen mennyt päivä
vie lähemmäksi
sitä hetkeä

olet liian arvokas
menetettäväksi jollekin toiselle
mutta olisi väärin
yrittää pitää sinut itselläni

ansaitset parasta
parhaimmat eväät elämään
eikä niitä täältä saa
on mentävä kauemmas, etsimään

mutta minä
jään tänne
kuljen ne samat käytävät
yhä uudestaan
enkä ikinä lakkaa
rakastamasta sinua

Älä unohda mua,

- Jossu

Enkä ehkä koskaan löydä sitä, mitä lähden etsimään.


Vaikka aurinko ei paistakaan tänään, oon silti saanu uutta puhtia itseeni. Jotenkin tuntuu, että ehkä asiat sittenkin selviää. Ja on mulla suunnitelmakin, joka liittyy edelliseen postaukseen, mutta siitä myöhemmin.
Nyt eletään jännittäviä aikoja. Mulla on suuri halu hämmästyttää joitakin. Näyttämisenhalu on suuri, kattokaa kun minäkin osaan! En ehkä kuitenkaan oo sen huonompi kuin te muut. Ehkä.

Huomenna Lahteen!

- Josbe

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Mä haluan alottaa mun elämän, olla vahva.


Mä puristan pehmeää vatsaani punaiseksi,
se on yrjöttävä, niin rasvainen ja löysä.
Mä en tajua, miten oon voinu syödä
itteni tällaiseks, kato nyt mun naamaa
Posket tollaset kuvottavan pyöreät,
kaksoisleuka roikkuva ja löysä.
Kuvotus pyörii mussa
ja saa mut vihaamaan itteäni.
Vihaamaan. Niin paljon.

(Ihana meri)

Mä tiedän, miltä haluaisin näyttää. Tiedän myös miltä mun pitäisi näyttää. Ja että pitäisi tehdä jotain päästäkseen tavoitteeseensa. Musta ois oikeesti tosi kiva käydä jossain jumpassa tai salilla. Ja kunnon juoksulenkeillä. Ja että kaikki syyt mitä sanon on vain tekosyitä - teille muille. Mulle ne on oikeita syitä, sellaisia jotka vaan estää mua lähtemästä vaikkapa salille. Mä tahtoisin mutta...

Mua ahdistaa ja hävettää. Koska en osais kuitenkaan tehdä mitään. Koska kaikki tuijottais kuitenkin ja supattelis jotain toistensa korviin. Kattois mua nenänvartta pitkin. Koska mulla on niin huono kunto. Eikä mulla ole itsekuria.

Haluaisin tulenpalavasti litteän vatsan, kapeat kasvot ja ohuet jalat. Mitään muuta en tahtoisi niin paljon. Mutta missä on mun tahdonvoima? Miksi en saa itseäni ylös tästä koneen ääreltä? Miksi kaikki on niin vaikeaa? Koska mä teen tästä vaikeaa. Koska mä olen vaikea. Sitten on vielä raha. Kaikki maksaa; kuntosalit, jumpat ja ohjaukset. Mutta jos pitää itseään yhtään arvossa, olis valmis maksamaan siitä, ettei terveys petä? Mutta kun mä en vaan kehtaa. Vihaan itseäni ja läskejäni niin etten enää kestä. Siltikään, en tee mitään asian eteen.

Pitäis vaan ottaa itteään niskasta kiinni ja mennä. Lopettaa kaiken turhan syöminen ja oikeesti sitoutua laihduttamiseen. Tarvisin yksityiskohtaisen treeni- ja ruokaohjelman, että saisin tuloksia. Tarvisin jonkun, joka sanoo nyt et anna periksi!

Kesään on alle kolme kuukautta. Tahtoisin olla rantakunnossa, mikä tarkoittaa ainakin kymmenen kiloa pois nykyisestä painostani. NYT olisi aika aloittaa jos meinaa. Mutta en mä saa aikaseksi kuitenkaan. Olenko mä saanut mitään aikaiseksi koskaan? - En.

Toivon, että jonakin päivänä tää kaikki muuttuu vaaleanpunaiseksi prinsessasaduksi ja mä olen laiha.

- Josbe

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Sitten laskit kätesi olkapäälleni


Tänä vuonna kevät
antaa odottaa itseään
hyvää kannattaa odottaa
ja minähän odotan, kyllästymiseen saakka

Meidän kaikkien päät
varjostamassa keltaisia vihkoja
Lyijykynän jälki liian mustaa
ovatko nämä ne ratkaisevat vastaukset

Tahtoisin repiä jokaisen koepaperin
heitellä palaset ilmaan ja nauraa niin,
että tekopyhyys ja kaikkitietävyys
pyyhkiytyisi pois niiden kasvoilta

Jalat puutuneina astun ulos liikuntasalista
korin muoviset sangat kolahtelevat
ja minä olen valmis

Nyt on hetki aikaa
vain olla
Vaikka onkin tekemistä
A4:n verran

Kävelen loskassa
ehkä huomenna olen
vahvempi
kuin tänään
Ääni päässä sanoo:
olet lihava
Askeleet
muuttuvat juoksuksi

Maa huojuu
suljen silmät ja
odotan
kevättä

eikä täällä ole
toista
samanlaista
kuin minä

- Josbe

lauantai 17. maaliskuuta 2012


And It's not a cry that you hear at night
It's not somebody who's seen the light
It's a cold and it's a broken hallelujah

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Mul olis sulle niin paljon asiaa, paris tunnis ei ehtis kaikkee sanomaa.


Taivaan tuolla puolen jossain pilvien takana,
mä tulen vielä kuiskaan korvaas "sua aina rakastan''

Eilen saatettiin Milla viimeiselle matkalleen.
Kappelissa istuessa tuntui kuin aika olis pysähtyny,
hetken kaikki oli vaan siinä, ei ollut mitään muuta.
Joka puolella surullisia kasvoja, itkeviä silmiä, nyyhkytystä.

Arkun vieressä seisoessa tuntui, että jalat lähtee alta.
Ikävä oli niin suuri, ettei sitä voi sanoin kuvailla.
Ei tälle ole olemassa sanoja.

Itku vapisutti, ikävä raastoi sydäntä niin etten saanut henkeä.
Ja kokoajan mä odotin, milloin sä tulet.
Tuijotin lattiaa, vaikka en kyyneleiltäni nähnytkään mitään.
Vasta eilen mä todella ymmärsin, ettet sä tule enää koskaan takaisin.

Tilaisuuden jälkeen me halaillaan toisiamme,
moni jo tyyntynyt itku alkaa uudestaan.
Meillä kaikilla on sua niin kova ikävä.

Hyvää matkaa rakas Milla <3

rakkaudella,
Jossu

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Pienin askelin kulje mun kanssa nää portaat

Kevääksi by H&M


Kesäksi by H&M
 Vähän vaatetta, hirmu kivoja :-)

Viime päivät on ollu mukavia. Pitkästä aikaa tuntuu et elämä vois jopa kulkeeki jos sille antais mahdollisuuden. Vois yrittää. Ootan vaan kunnon kevättä!

Huh, ensviikosta kun selviin ni oon jo voiton puolella,

- Josbe

torstai 8. maaliskuuta 2012

Valo paistaa tunnelin päässä, nyt sinnittele pysy kii elämässä




Anni on parhain ku osti mulle lipun <3

Mun piti tehdä tänään päivä kuvina - postaus mutta unohdin! Tää päivä on ollu tähän mennessä mainio. Oispa huominenkin. Ja kaikki päivät sen jälkeen. En stressaa (vaikka pitäis). Okei ehkä ihan vähän mut ei se haittaa. Kahen viikon päästä helpottaa.

Tsemppii,

- Josbe

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

In another life I would be your girl.





Tänään:
  • olin Hannan <3 kans kahvilla ja kirjastossa lukemassa
  • sain luettua taloustiedon kirjan melkein kokonaan
  • kävin kampaajalla (ja näytän näis hiuksissa +20kg lihavammalta)
  • päätin aloittaa jonku liikunnallisen harrastuksen tai muuten vaan liikkumaan enemmän
  • tunsin itseni ahkeraksi
Ehkä elämä kantaa muakin,

- Josbe

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Mitä sinä tahdot minusta, minä huudan ja peitän korvani etten kuulisi vastausta


Ajattelen sua aina hetkittäin. Mietin, miksi päästinkään sut menemään. Miksen pitänyt kiinni, vaikka väkisin? Toisaalta olen uskomattoman helpottunut, että kaikki meni niin kuin meni. Ehkä se oli oikea ratkaisu. Vaikka ikävöinkin sua joskus. Ikävöin sitä tunnetta minkä sait minussa aikaan. Ikävöin kosketusta. Ethän sinä olisi voinut minua pelastaa. Ei kukaan voi.

Liikaa ajatuksia, liian paljon tehtävää. Hukun eikä kukaan heitä pelastusrengasta. Kirjat vyöryy mun päälle. En saa henkeä. Joku repii sydäntä ulos iltaisin. Aamuisin. Päivisin. Ikävä on liian suuri.

Yritän, yritän niin kovasti ettei kukaan usko. Jostakin pitäisi repiä voimaa.

- Josbe

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Paras suojata silmät, mua häikäisee niin


Ja sinä kysyit kuinka minä jaksan,
kuinka jaksan jatkaa näin
Sanoin jos kerran tähänkin asti
miksei myös tästä eteenpäin

Kaikki päivät on samanlaisia, mutta silti mikään ei ole niin kuin ennen. Aurinko laskee ja päivät lipuu ohi ihan huomaamatta. Yhtäkkiä onkin jo ilta. Ja huomaa, ettei ole taaskaan saanut mitään aikaiseksi, vaikka aamulla lupasi itselleen toista. Onneksi, jos lupaa itselleen, niitä lupauksia ei tarvitse pitää. Vaikka ne onkin niitä tärkeimpiä lupauksia.

Mä kävelen laskevassa auringossa ja tiedän, että joskus, vielä joskus kaikki on ihan hyvin. Kohta on kevät. En parane, mutta silti tulee kevät, kuiva asfaltti ja lehdet puihin. Kaikki menee eteenpäin, vaikka mä poljen paikallani. Elämä jatkuu ja yön jälkeen tulee aamu. Surukin hälvenee pikkuhiljaa. Elämä kantaa. Minutkin.
Lasten nauru kuuluu kuulokkeidenkin läpi. Tie on liukas. Jokapuolella on valkoista ja kylmää, mutta silti niin lämmintä ja helppoa. Kaikki on vaan tässä ja nyt. Eikä koskaan tule toista samanlaista hetkeä kuin tämä.

Ja on minullakin suunnitelmia. En tiedä onko ne elämän vai tulevaisuuden varalle. Vai itselleni. Ne on vaan niitä suunnitelmia kun sitten joskus. Ei ole mitään aikaa määritelty. Joskus on laaja käsite. Enkä muutenkaan osaa ajatella elämää kovin pitkälle, sillä koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.

Joskus minäkin voin sanoa olevani onnellinen.

- Josbe

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Vaikka päästän menemään, mä kyllä juoksen sun perään


Tahtoisin kertoo teille jotain mukavaa, ihan mitä vaan, kunhan se ois kivaa. Mutta mulla ei ole mitään kerrottavaa. Mä en tiedä mitä mulle on tapahtumassa. Mulla on kauheesti kaikkea mitä haluaisin tehdä, mutta en vaan yksinkertaisesti jaksa. En nyt. En tiedä jaksanko enää koskaan mitään. Tietysti aina voi yrittää, ehkä pitääkin jopa.

Työnnän ihmiset pois mun luota, vaikka tarvisin tukea enemmän kuin mitään muuta. Eikä mun tarkoitus ole olla ilkeä tai että mä jotenkin tahallani yrittäisin pysyä loitolla kaikista. Oon vaan huomannu sen olevan hyvä keino (oikeesti se on tosi huono juttu) olla satuttamatta ketään. En haluu kellekään mitään pahaa.

En halua olla kenenkään onnen este. Haluaisin olla avain onneen.

Elämä on niin hirveän julmaa niille, joita sen pitäisi suojella. Ikävä on pahin tunne kaikista heti ahdistuksen jälkeen. En tiedä miten selviän tästä vai selviänkö. Ja ärsyttää kun oon aina ite valmis auttamaan ja kuuntelemaan ja tekemään kaikkeni et toisella ois hyvä olla... niin mä en saa koskaan mitään takas. Multa vaaditaan ymmärrystä ja tukea ja kaikkea. Eikä kukaan koskaan tuu mun luo pyytämättä. Musta se on vähän surullista. Mutta ei se toisaalta haittaa mua (kylläpäs), oon niin tottunu jo kaikkeen.

Ja miksi sinä katsot sivusta, minä huudan.

Ehkä annan kaiken olla niin kuin tähänkin asti. Pitää vaan luottaa siihen, että kaikki järjestyy. Ja muistaa, ettei mikään ole ikuista eikä koskaan voi tietää mitä tapahtuu. Kaikki voi loppua ihan pienessä hetkessä. Muistakaa kertoa kuinka paljon rakastatte ennen kuin on liian myöhäistä. Koska kaiken merkityksen huomaa vasta kun sen menettää. Enkä mä koskaan anna itselleni tätä anteeksi.

Kun suljen silmät, kuulen huudon: juokse.

Pitäkää huolta toisistanne, älkää antako kenenkään pudota

- Josbe

ps. Olin eilen Maikilla ja rakastuin Pariisin Kevääseen.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Ehkä ois helpompaa olla, jos ajatukset ei ois hirmumyrskyjä vaan tähdenlentoja.


Aina sanotaan, että kerro jos voin jotenkin auttaa ja että saa soittaa vaikka keskellä yötä. Tiedän miten minua voi auttaa, mutten koskaan kerro sitä kellekään (silti kukaan ei voi auttaa mitenkään). Enkä uskalla koskaan soittaa kellekään, sillä ei kukaan vastaa eikä minulla ole sanoja kuvaamaan tätä oloa.

On vaan niin paha olla.

Itkeminen on väärin. Ei saa romahtaa kenenkään nähden. Pitää niellä kyyneleet ja olla niin kuin ei oliskaan. Kavereilla ei saa itkeä. Kukaan ei halua lohduttaa. Koska ei ole sanoja. Vaikka ei niitä edes tarvita. Riittäis, jos joku pitäisi kiinni. Entä jos on vaan niin kova ikävä ettei voi muuta kuin itkeä? Entä jos tahtoisi vain, että joku tulisi silloin kun kaikkein eniten koskee? Jos selviän parista seuraavasta viikosta, olen voittaja. Jos selviän ystävän siunaustilaisuudesta kesken ylioppilaskirjoitusten, olen voittaja.

Kaipaan halauksia ja päänsilitystä

- Josbe