lauantai 3. maaliskuuta 2012

Paras suojata silmät, mua häikäisee niin


Ja sinä kysyit kuinka minä jaksan,
kuinka jaksan jatkaa näin
Sanoin jos kerran tähänkin asti
miksei myös tästä eteenpäin

Kaikki päivät on samanlaisia, mutta silti mikään ei ole niin kuin ennen. Aurinko laskee ja päivät lipuu ohi ihan huomaamatta. Yhtäkkiä onkin jo ilta. Ja huomaa, ettei ole taaskaan saanut mitään aikaiseksi, vaikka aamulla lupasi itselleen toista. Onneksi, jos lupaa itselleen, niitä lupauksia ei tarvitse pitää. Vaikka ne onkin niitä tärkeimpiä lupauksia.

Mä kävelen laskevassa auringossa ja tiedän, että joskus, vielä joskus kaikki on ihan hyvin. Kohta on kevät. En parane, mutta silti tulee kevät, kuiva asfaltti ja lehdet puihin. Kaikki menee eteenpäin, vaikka mä poljen paikallani. Elämä jatkuu ja yön jälkeen tulee aamu. Surukin hälvenee pikkuhiljaa. Elämä kantaa. Minutkin.
Lasten nauru kuuluu kuulokkeidenkin läpi. Tie on liukas. Jokapuolella on valkoista ja kylmää, mutta silti niin lämmintä ja helppoa. Kaikki on vaan tässä ja nyt. Eikä koskaan tule toista samanlaista hetkeä kuin tämä.

Ja on minullakin suunnitelmia. En tiedä onko ne elämän vai tulevaisuuden varalle. Vai itselleni. Ne on vaan niitä suunnitelmia kun sitten joskus. Ei ole mitään aikaa määritelty. Joskus on laaja käsite. Enkä muutenkaan osaa ajatella elämää kovin pitkälle, sillä koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.

Joskus minäkin voin sanoa olevani onnellinen.

- Josbe

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti