perjantai 2. maaliskuuta 2012

Vaikka päästän menemään, mä kyllä juoksen sun perään


Tahtoisin kertoo teille jotain mukavaa, ihan mitä vaan, kunhan se ois kivaa. Mutta mulla ei ole mitään kerrottavaa. Mä en tiedä mitä mulle on tapahtumassa. Mulla on kauheesti kaikkea mitä haluaisin tehdä, mutta en vaan yksinkertaisesti jaksa. En nyt. En tiedä jaksanko enää koskaan mitään. Tietysti aina voi yrittää, ehkä pitääkin jopa.

Työnnän ihmiset pois mun luota, vaikka tarvisin tukea enemmän kuin mitään muuta. Eikä mun tarkoitus ole olla ilkeä tai että mä jotenkin tahallani yrittäisin pysyä loitolla kaikista. Oon vaan huomannu sen olevan hyvä keino (oikeesti se on tosi huono juttu) olla satuttamatta ketään. En haluu kellekään mitään pahaa.

En halua olla kenenkään onnen este. Haluaisin olla avain onneen.

Elämä on niin hirveän julmaa niille, joita sen pitäisi suojella. Ikävä on pahin tunne kaikista heti ahdistuksen jälkeen. En tiedä miten selviän tästä vai selviänkö. Ja ärsyttää kun oon aina ite valmis auttamaan ja kuuntelemaan ja tekemään kaikkeni et toisella ois hyvä olla... niin mä en saa koskaan mitään takas. Multa vaaditaan ymmärrystä ja tukea ja kaikkea. Eikä kukaan koskaan tuu mun luo pyytämättä. Musta se on vähän surullista. Mutta ei se toisaalta haittaa mua (kylläpäs), oon niin tottunu jo kaikkeen.

Ja miksi sinä katsot sivusta, minä huudan.

Ehkä annan kaiken olla niin kuin tähänkin asti. Pitää vaan luottaa siihen, että kaikki järjestyy. Ja muistaa, ettei mikään ole ikuista eikä koskaan voi tietää mitä tapahtuu. Kaikki voi loppua ihan pienessä hetkessä. Muistakaa kertoa kuinka paljon rakastatte ennen kuin on liian myöhäistä. Koska kaiken merkityksen huomaa vasta kun sen menettää. Enkä mä koskaan anna itselleni tätä anteeksi.

Kun suljen silmät, kuulen huudon: juokse.

Pitäkää huolta toisistanne, älkää antako kenenkään pudota

- Josbe

ps. Olin eilen Maikilla ja rakastuin Pariisin Kevääseen.

1 kommentti: