torstai 31. tammikuuta 2013

Mä avaan sydämeni, ehkä nyt puukon siihen vaan lyödäkseni.


1. Lempparikorut!
2. Iltapalaa
3. Löysin vihdoin tommosen kivan korin
mun kaikille purkeille :-)
4. Ihana uusi laukku Lindexistä 

Jossu

tiistai 29. tammikuuta 2013

Hän näki siellä taivaan ja se meri olikin pohjaton


Mä olen matkalla. 
Pitkällä ja kivisellä matkalla 
sinne missä en ole koskaan vielä ollut. 
Mutta päästäkseni sinne mun täytyy olla rohkea
ja määrätietoinen. 
Nyt jos koskaan mun on oltava vahva. 

- Jossu

lauantai 26. tammikuuta 2013

torstai 24. tammikuuta 2013

Ei etäisyys, ei vuodetkaan, ei mikään meitä erota.

Viime päiviin on kuulunut muunmuassa:

Pieni miniloma arjesta ihanien tyttöjen kanssa
on nyt ohi ja täytyy aloittaa kirjoitusten parissa rehkiminen
Vietin ehkä ihanimmat pari päivää
unohdin kaiken mikä mieltä painaa ja olin vaan
nautin täysillä niiden ihanien naisten seurasta...
ei koskaan tiedä milloin taas ehditään nähdä kaikki kolme yhdessä

Jos joku nyt miettii, että kenestä oikein höpötän,
niin klikatkaapa itsenne Hannan ja Lauran blogeihin!

Ei mulla nyt muuta, palataan taas!

- Jossu 

maanantai 14. tammikuuta 2013

"Hiuksissa tuoksuu mennyt, jokin muisto jota ei yksin tehnyt."


Aamulla heräsin jopa ysin aikoihin, mikä on kyllä ihan hyvä juttu.
Siinä sitten makoilin uusis lempparilakanoissa Kotikatua katsellen.
Tänään oon myös leikannu koiran kynnet, siivonnu vähän huonetta ja tiskannut.
Ja lakkasin myös omat kynteni! (Mavala nro 52 Toulouse & Kone Helsinki miracle)
Oon myös yrittäny tehä yo-lukusuunnitelmaa... heikolla menestyksellä tosin!

Illan kohokohta tulee olemaan kauan odotettu Iholla-sarjan 2.tuotantokauden avausjakso! :-)

Palaillaan,

Jossu

torstai 10. tammikuuta 2013

Mut mihin ne joutuu, jotka oppaan menettää?

Mä katselen ikkunan takana tuiskuavaa lunta enkä mieti mitään.
Tämä on pelkkää painajaista.
Ihmiset ympärilläni pettyvät minuun yhä uudestaan ja uudestaan.
Ja minä vaan räpiköin elämäni valtameressä,
vaivun pinnan alle noustakseni ylös aina uudelleen.


On vain yksi joka ymmärtää edes osan tästä kauheudesta,
miksi en voi mennä vaikka minun pitäisi.
Syksyllä teimme sen yhdessä, mutta nyt
minun pitäisi selvitä yksin. 
Mutta on liian vaikeaa palata takaisin.
Olen ollut poissa liian kauan.

Joskus toivon, ettei minun tarvitsisi olla tässä,
että voisin vain nostaa kytkintä.
Mennä jonnekin muualle, olla joku muu.


Sinäkään et tahdo minua,
minussa on liikaa kaikkea
tai ehkä liian vähän.
En ole tarpeeksi, en riitä sinulle.
Mahdollisuuteni ovat olemattomat,
vaikka tekosi puhuvat aivan muuta.
En vain jaksaisi enää epävarmuutta,
mutten uskalla ottaa askelta sinua kohti
sillä pelkään, että työnnät minut pois.


Tämä kaikki vie minulta järjen.
Olen itse itseni pahin ja ainoa vihollinen.
Kukaan muu ei tee minulle niin paljon pahaa,
kuin minä itse.
Eikä kukaan edes yritä ymmärtää,
miten vaikeaa kaikki oikeastaan on.

Joku raastaa sydäntäni raastinraudalla,
liikaa asioita, ihan liikaa.

Mitä minä teen?

Olet satama ja sinuun minä jään.



Ilta alkaa loppuun sua viimeisen kerran halaan
Salaa korvaas kuiskaan hiljaa sulle yhden ainoon sanan
"kiitos" ja se tulee sydämestä
sen kyl huomaa silmäkulmast valuvasta kyyneleestä
Päästän irti kädestäs ja poistun vähin äänin paikalta

maanantai 7. tammikuuta 2013

I want to wear a pretty dress without thinking I'm fat and ugly.

 En oo kamalasti puhunu tästä täällä, enemmänkin oon jättänyt läskiahdistukseni angstaamisen toiseen blogiini. Siellä oonkin käsitellyt sitä ihan rankalla kädellä ja sanoilla. Oon aina pitänyt itseäni lihavana tai ainakin niin kauan kuin muistan. Jo ala-asteella seisoin mummin keittiössä, vihreän vaa'an päällä ja kauhistelin sen lukuja. Yläasteella (vai ala-asteella, en muista) mulle aloitettiin kasvuhormonihoito, mikä lihotti mua aivan hirveän paljon. Pituutta ei tullut yhtään lisää, mutta leveyttä senkin edestä. Onneksi hoitoa ei kestänyt kuin vuoden verran, koska huomattiin ettei se auta pituuskasvuun mitenkään.
 Oli vaikeeta löytää tähän postaukseen kuvia, sillä jostakin syystä mulla ei ole kauheesti kokovartalokuvia itsestäni. 'Naamakuvia, saletisti läski', eikös se niin mene? Ettekä te kuitenkaan näe näissä kuvissa sitä samaa, mitä mä nään. Mulla on pakkomielle, että haluan olla mahdollisimman pieni ja siro. Sillä mulla on sellainen päähänpinttymä, että jos on lyhyt, on myös oltava aivan tikkulaiha, hoikka ja siro. Mun pitää mahtua koon 34 farkkuihin ja xs-paitoihin. Mutta kun mä en mahdu!
 Kärsin hetkittäin (lue:melkein kokoajan) järkyttävästä itseinhosta. Peiliin katsoessa kuvottaa ja oksettaa ja tekis mieli leikata kaikki omasta mielestä ylimääräinen pois saksilla. En kuitenkaan koe kärsiväni mistään syömishäiriöstä, vaikka onhan mulla ollut kaikenlaista. (Because I'm too fat to have an eating disorder.) Oon mm. ollut melkein viikon syömättä mitään, elänyt pari viikkoa pelkällä jugurtilla, saanut ahmimiskohtauksia... Viime keväänä kuntoiluvimma iski ja jaksoinkin käydä jumpissa, salilla ja lenkillä reilun kuukauden, kunnes innostus lopahti. Mutta ahdistus lihavuudesta ei ole kadonnut mihinkään. Oon joskus vahtinut kaloreita hullun lailla, kirjannut kaiken ylös ja syönyt vain n. 400kcal päivässä. Viime kesänä ruokahalu katosi tyystin erään lääkkeen takia ja laihduin viikossa melkein seitsemän kiloa, mutta ne tuli takaisin niin pian kuin olivat lähteneetkin.
En ole voinut kulkea pelkässä topissa ihmisten ilmoilla vuosikausiin, shortseja uskaltauduin käyttämään ekaa kertaa sitten ala-asteen vasta viime kesänä. Seiskaluokan jälkeen aloin verhoutua huppareihin. Sitten kuvaan astuivat isot t-paidat ja huivit. Tähän kun lisätään vielä se, että en voi pitää otsahiuksia ylhäällä, vain yksi ainut henkilö saa värjätä hiukseni yms pieniä juttuja niin ongelma on valmis.
Mä vaan tunnen itseni niin valtavaksi. Kaikki kaverit on paljon laihempia kuin mä, vaikka ne söis hevosen. Mä sen sijaan lihon heti kun vaan katonkin ruokaa. Mä en vaan kestä itseäni. Enkä laihdu vaikka yritän, koska mulla ei oo tarpeeksi itsekuria. Mä vaan lihon ja lihon enkä ikinä lopeta. Tarvitsisin jonkun pt:n, että saisin itseni laihdutettua sellaiseksi kuin oon aina halunnut olla. Mutta ei musta ikinä tule sellaista. 
Oon kirjottanu pari muutakin postausta tästä aiheesta, niitä pääsee lukemaan tästätästä ja tästä.

Ruumis seisoo peilissä kapinallisena ja kamalana.
 Se on mua vastaan, me ei olla enää yhtä. 
Se on rasvasolujen sylissä ja nauraa mulle.

- Jossu

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Pohdintaa blogin tulevaisuudesta ja aikalisä.


Oli kyllä suuremman luokan virhe
alkaa linkittelemään näitä postauksia facebookiin
Jotenkin en enää osaa kirjoittaa tänne niin kuin ennen,
vaan ajattelen liian paljon sitä, mitä ihmiset ajattelee
näistä postauksista ja sitten tästä koko touhusta
häviää se 'minuus'
Tää ei näytä multa enää ja se ärsyttää mua
jotenkin mä en tavallaan 'uskalla'
enää heittäytyä tähän samalla tavalla mukaan kuin ennen

Musta on tullut varovainen
ja tuntuu pahalta myöntää, mutta tää blogi hävettää mua
Melkein jokainen postaus hävettää heti julkaisemisen jälkeen,
koska ajattelen, ettei ketään kiinnosta mun kuvat ja tekstit
Välillä mietin oikeesti jopa ihan yksittäisten ihmisten mielipiteitä,
missä taas ei ole yhtään mitään järkeä
En mä kirjoita tätä tietyille ihmisille vaan ensisijaisesti itselleni

En tiiä onko kukaan muu huomannut tätä,
mutta itselläni tää pistää silmään jo postausta tehdessä
mikä on huono asia, koska en halua luopua bloggaamisesta
Enkä myöskään halua, että mun blogista tulee ns.kuuluisa
eli ei mitään 1000+ lukijaa mulle kiitos, jotka valittaa anonyymisti
joka ikisestä asiasta/sanasta/kuvasta yms.

En tiedä yhtään mitä teen tän kanssa,
jatkanko, lopetanko vai pidänkö tauon?
Ihan ekana lopetan kuitenkin facebookissa jakamisen

Musta tuntuu, että mun suurin ongelma on se,
että yritän liikaa olla samanlainen kuin muut
Yritän tehdä tästä blogista (ja itsestäni) jotain, mitä tämä ei ole
En osaa edes luokitella tätä blogia mitenkään
Lähinnä mua vain ahdistaa, koska kuvat on huonoja,
kirjoitus on huonoa, tän blogin laatu on huono!
En osaa enää kuvata enkä kirjoittaa
Mikään ei näytä mun silmään enää hyvältä,
varsinkaan tän blogin ulkoasu
Pakko varmaan alkaa työstämään tätä ihan urakalla....

Palaillaan,

Jossu

One day I'm going to wake up, roll over on my side, and kiss the love of my life good morning.



Oon jo kauan ettiny Petteri Kaniinia, nyt vihdoin löysin sen! 

HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA IHANAT!

Toivottavasti 2013 olis hyvä myös minulle :-)

- Josbe

tiistai 1. tammikuuta 2013

En uskonu satuihi kunnes sekotit mun pääni, en enkeleihin kunnes sä tulit mun elämääni.


Kuulin, että sulla muita ois
silti et työnnä luotas pois
Oon kuullut juoruja
 ja kovin monta varoitusta
miten mun täytyis rauhoittuu
ja pysyy kaukana susta
Silti hymyillen katson sua
mä luottaen katson sua 
annan itseni ihastua

Olisko vaan parempi jos me ei oltais ikinä edes tavattu
ikinä nähty, suudeltu, halattu?