keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Sinun onnesi yksin tärkeintä on.

 Muistatko ystävä lapsuuttain 
olin suloinen karvakeräsi vain. 
Söin kenkäsi, ehkäpä toisenkin 
ja tein jälkeni tuolisi jalkoihin. 
Oli lätäkkö siellä ja toinen täällä 
en muistanut tehdä sitä lehden päällä. 
Aina huolella hajustin mattosikin, 
kerrassaan tempuin niin taitavin. 
Joskus ilmeesi kertoivat aatoksistas 
- miten opettaisin aarteeni taitavammaks? 
Et arvannut silloin ikää kun saan 
nämä temppuni jäävät jo unholaan 
ja kun suureksi varttuu lapsonen tää 
on älyä täynnä sen pienoinen pää. 
Silloin huomaat sen varmaan jo sinäkin 
olen aarteesi parhain ja rakkahin. 
 Silloin, kun olin vielä pieni, haaveilin sinusta. 
Omasta koirasta. 
Kun kasvoin, sinut sain. 
Omakseni. 
Sinä jaksoit katsella, 
kun murrosiän tuulimyllyjä vastaan taistelin. 
Et arvostellut, et hetkeäkään. 
Olit vain rinnallani. 
Joskus ehkä huokauksieni hetkellä, 
huokasit kanssani ja heilautit kättäni tassullasi. 
Mutta ymmärtäen. 
 Hoivaa minua.
 Anna päivittäin hyvää ruokaa ja raikasta vettä 
ja pala puhdasta luontoa. 
Ethän palkitse vilpitöntä uskollisuuttani lyömällä minua? 
Vaikka oletkin töistä väsynyt älä hermostuksissasi potki minua, 
älä huuda minulle sillä kuuloni on herkkä. 
Suojaa minua kesän paahteilta ja talven viimoilta. 
Anna minun olla luonasi, 
sillä ikävöin sinua jokaisena hetkenä kun olet poissa luotani.
Ethän anna elämäni olla pelkkää odotusta ja pettymystä, sillä elän vain sinulle. 
Ethän vaadi minulta sellaista, mitä en ymmärrä, sillä teen kaiken voitavani. 
Onhan minulla sydän vilpitön! 
Kuuntele kun puhun sinulle omalla kielelläni. 
Kun voimani ovat lopussa, päästä minut lepoon tuskattomalla tavalla. 

En mitään, en ketään
Enemmän kuin sua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti