maanantai 23. syyskuuta 2013

Minä olen se, joka itkee parvekkeen ovi auki.


Niin hän saapuu sinun luo, kevyesti koskettaa,
ette pysty odottamaan


Ei koskaan enää, lupaukset vaihdetaan
sängyllesi silti jäätte makaamaan


Lumous kohta särkyy
hyvin näyttelet sen, ettet tahtois enempää

Tiedät pian itkettää

Kun sä tuut mun luo, en edes katso sua päin. 
Puhut minulle enkä tahtoisi kuulla niitä sanoja. 
Ne ovat samoja sanoja, 
jotka kuulin pari päivää aikaisemmin. 
Sinun sanasi tekevät asioista totta. 

Sinulle on sanottu minun romahtavan, jos saan tietää.
 Sinua varoitettiin, käskettiin lopettamaan. 
Mutta sinä vaan jatkoit ja jatkoit. 
Ja samaan aikaan minä olen onnellinen, 
ensimmäistä kertaa vuosiin tunnen kaiken olevan hyvin. 

Naapureiden korvat särkyvät kun sunnuntai-iltapäivänä
makaan olohuoneeni lattialla ja itken
Ensimmäistä kertaa romahdan todella,
vajoan lattialle ja hysteerinen huutoni täyttää koko kaupungin

Sinä itket ja minä tuijotan tyhjyyteen 
enkä voi sanoa sanaakaan
Kyyneleet juoksevat silmistäni
sinä halaat minua eri tavalla kuin koskaan ennen

Enkä tiedä voinko unohtaa tätä koskaan

Olen yksin ja peloissani
ilman turvaa
Kuin trapetsitaiteilja ilman turvaverkkoa
Odotan, että joku auttaisi,
mutta kokemuksesta tiedän ettei kukaan koskaan tule

- Jossu

2 kommenttia:

  1. "koskaan et ole liian nuori, antamaan maailman murkata sinut" <3

    VastaaPoista