keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Minne käynkin maailmassa



Kävelen mustassa lokakuun illassa, 
soitin hakkaa musiikkia mun korviin
Ohitseni kävelee naisia korkokengät kopisten, 
hajuveden tuoksu tulvahtaa kaulaliinojen seasta 
Ovi aukeaa ja valo työntyy kadulle
Ohitseni kulkee lisää ihmisiä kohti sitä samaa ovea. 
Pysähdyn lukemaan telineeseen laitettua julistetta:
"Taivas kutsuu"
Joku kouraisee sydäntä mun sisällä, 
minäkin olen joskus istunut tuolla valon täyttämässä salissa
laulanut ja kohottanut käteni ilmaan
antaen itseni, koko sydämeni, jonkin suuremman haltuun

Jokin mun sisällä tahtoisi mennä tuosta ovesta 
istua penkkiin ja olla niin kuin ne muut siellä
Mutta katsahdus vaatetukseeni estää hiljaiset aikeeni
ja pakotan lenkkareihin puetut jalkani liikkumaan eteenpäin
Vastaan tulee lisää iloisia ihmisiä, 
juhlakengät kopisee ja miehillä on kravaatit kaulassa
Nopeutan askeleitani enkä katso enää taakseni

Eräälle ystävälleni mentäessä kuljen aina
sen kirkon ohi, missä vietin hyvin monta perjantai-iltaa
Kun suurinosa ikäisistäni joi viinaa kaupungin puistoissa,
minä palvoin jumalaa ja ristin käteni rukouksiin

Muistan sen hetken, kun irroitin hopeisen rippiristin kaulastani
olin kantanut sitä monta vuotta, ottamatta kertaakaan pois
En ole varma milloin tämä tapahtui, mutta en ikinä
unohda sitä kun laskin riipuksen pöydän reunalla
Ja sillä tiellä minä olen nyt

Enkä katso taakseni enää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti