sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Elämä on varjoa ja valoa


Vuosi 2010 
oli todella vaikeaa aikaa elämässäni
En edes muistanut miten pohjalla olin
ennen kuin tänään luin vanhaa blogiani

miten totaalisen sekaisin pieni ihminen voi edes olla?
olenko minä kirjoittanut sen kaiken?
oikeasti? olenko se minä?

En edes oikeastaan muista
tosta ajasta paljoakaan

________________________________________________

25.9.2010:
Kuolema on lähempänä kuin koskaan
haluan soittaa hätänumeroon ja sanoa etten jaksa enää
Tahdon, että joku tulee luokseni
ja halaa tiukasti
eikä päästä minua lähtemään

Olen hysteerinen ja heijaan itseäni edestakaisin
en pysty edes itkemään

___________________________________________________

29.9.2010:
Minuun sattuu,
sattuu niin helvetisti
Minä lähden, ihan oikeasti minä lähden
ja ehkä sitten jokainen teistä uskoo
että minuun sattuu oikeasti
Mutta silloin on liian myöhäistä jo

____________________________________________________________


Hoitoonhan mut ois pitäny tossa vaiheessa laittaa
jos joku ois vaan tienny miten asiat oikeesti on
Ja mä hakeuduin hoitoon vasta melkein kaksi vuotta
ton tekstin kirjottamisen jälkeen
Toisaalta jos joku ois väkisin pakottanu mut jonneki,
ni tuskin siitä ois kauheesti edes ollu hyötyä
Sitä apua kun on itse haluttava

Mä oon ollut todella masentunut
ja aivan järjettömän peloissani
Oon ollut niin vahvasti sitä mieltä,
että kuolema on ainut tie ulos,
että nyt kun luen noita niin mua alkaa ahdistaa
Miten surullinen mä oonkaan ollut,
miten pettynyt tähän elämään

Huh mua ihan itkettää
17-vuotiaan itseni puolesta

Nyt vasta huomaan miten hyvin
oikeasti voin nykyään
verrattuna kolmen vuoden takaiseen
En ois varmaan kolme vuotta sitten
edes uskonut, että pääsisin joskus pois lukiosta
tai olisin edes ylipäätään hengissä

Vaikka en tiedä oonko vieläkään täysin kunnossa,
mutta ehkä voin kuitenkin paremmin
Muutosta on tapahtunut, se on pakko myöntää

Kaikesta näköjään selviää aina jotenkin

- Jossu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti