keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Joku muka pimeään kietoutuu, tahtoisi varjoihin; minä vaihtaisin kaiken pois, raskas on kivi kantaa.

Ei lupaukset paljon auta kun on tämä taakka
mä sivullinen olen aina kuolemaani saakka
en silti odota ja toivo hämärää
en vaikka kauniimpana kaiken silloin nään
mä tahdon nousta ylös kanssa auringon
ja täyttää sen mikä täytettävä on
sitten kun kukkanen kesän on nähnyt
hajoaa se maahan multaan
näät sen silti kukkana aina
muistot on kalleinta kultaa
oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois
niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois
vaan siivetönnä en voi lentää
vanki olen maan
vain aatoksin mi kauas entää
sinne käydä saan
aavan meren tuolla puolen jossakin on maa
missä onnen kaukorantaan laine liplattaa
missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan
siellä huolet huomisen saa jäädä unholaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti