sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Ja mä tiedän, että jään tänne ikuisesti.


Se kävelee pimeässä ilman karttaa
ja veden pinnassa lentää valkoinen joutsen.
Se nyyhkyttää hiljaa ja tuuli puhaltaa metsien yli.
Onko se? Vai missä mä?
Onko tämä totta, tämä veri ja musta vesi?
Ja jää. Ja jää. Jää. Jää mun luo.

Yhtäkkiä huomaan miten oon taas
painumassa pinnan alle,
 sinne turvalliseen mustaan
enkä jaksaisi enää edes välittää
Ehkä en pääse tästä koskaan

Oon epäonnistunut elämässä
tai ehkä elämä epäonnistui minussa?

En jaksa enää uhrata itseäni muiden vuoksi,
vaikka kuinka tahtoisin olla mieliksi kaikille,
mutta ei se vaan ole aina mahdollista

Yritän niin kovasti saada itseni takaisin elämään
aurinko paistaa sisään ikkunoista

Kuka? Kuka tämän teki?
Kuka kuristi elämän kukan niin veriseksi
ja yksinäiseksi, ettei huutoja enää kuule?

Tää blogi on kovaa vauhtia
taas muuttumassa masennusblogiksi,
vaikka en tahtoisi niin tapahtuvan
Mutta ei tämä minusta enää riipu
mikään ei riipu minusta

Lähtekää kauas täältä kun vielä voitte
tämä tappaa meidät kaikki

ps. äiti oli kirjoittanut johonkin vauvakirjaan
jotain mun puheesta, että mitä opin milloinkin tms.

Johanna 9kk: "ei saa jättää"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti