maanantai 24. elokuuta 2015

Pienemmät puut kestää paremmin tuulta


Moi pitkästä aikaa! Onks siellä enää ees ketään?

Syyskuu on jo ihan nurkan takana, mihin kesä katosi? Vaikka eipä niitä kesäkelejä oikein oo ollutkaan (hyvä niin, en tykkää kuumasta.) Mä vietin päivät toukokuun lopusta aina heinäkuun puoleen väliin asti työkkärin uravalmennuskurssilla, joka oli ehkä mahtavin juttu i-k-i-n-ä. Enemmänkin se oli mulle itsetunnonkohotuskurssi, sain niin paljon hyvää palautetta ja onnistumisen kokemuksia. Päiviin tuli rytmiä ja sisältöä, tapasin mahtavia tyyppejä ja mikä parasta; tulevaisuuskin selkeytyi pikkusen. Kahden vuoden tauon jälkeen palasin takaisin lukion listoille, ehkä se yo-lakki vihdoin saatais munkin päähän. 

Mitäs muuta? Otin heinäkuun alussa uuden tatuoinnin ja samalla viikolla pätkäsin hiukset lyhyeksi. Enkä oo kumpaakaan katunut tippaakaan. Oon lukenut luvattoman paljon muita kuin ylppärikirjoja, viettänyt viikonlopun Kotkassa meripäivien huiskeessa, kesäkuussa osallistuin 5 vuoden tauon jälkeen Helsingin prideille, pidin eräs perjantai juhlat ihan vaan oman olemassaoloni kunniaksi... rakastuin palavasti korviani myöten ja pää huiteli vaaleanpunaisissa pilvissä vähän liiankin paljon. 

Nyt elokuun alkupuolella menin ja ostin vihdoin kuntosalikortin - mulla on jopa pt:n laatima ohjelma! Viikko sitten ilmottauduin iltalukioon ja ens viikolla starttaakin opiskelu. Välillä stressaan ja ahdistun kyyneliin asti, mutta yleisesti elämä kulkee ihan kivasti. Yritän muodostaa itselleni mieluisan ja toimivan arjen, oikeastaan vähän jo odotankin syksyä ja kaikkea mitä se tuo tullessaan. Vaikka rankkaa tulee varmasti olemaan, mutta yritän silti jaksaa ja uskoa itseeni. 
Välillä meinaan pakahtua onnen ja hyvän olon tunteesta, oon niin innoissani elämästä, etten tiedä mihin suuntaan ensimmäisenä lähtisin. Vuosikausiin en oo tuntenut oloani näin hyväksi. 

Tietysti kaikella on varjopuolensa. Mummin kuoleman aiheuttama suru ja ikävä painaa välillä vieläkin ihan hirveesti. Ikävä ei varmasti ikinä katoakaan, mutta kokemuksesta tiedän surun muuttuvan jossain vaiheessa hiljaiseksi kaipaukseksi. Yritän antaa tälle surulle ja itselleni aikaa niin paljon kuin tarvitsee. 

Palataan taas, pus

Josbe

1 kommentti: